Markku Piironen

Olen Joensuussa syntynyt puhelias ja sosiaalinen sähköalan DI, joka on tehnyt 30 vuotta töitä energia-alalla, viimeiset 20 vuotta Helsingissä.
Tällä hetkellä työin kuvaan kuuluu mm. sähkön kantaverkon käyttövarmuusasioita ja sähkömarkkinoihin liittyviä tehtäviä. Työni luonteeseen kuuluu myös matkustamista Pohjoismaissa ja muualla Euroopassa, varsinkin  Brysselissä. 


Harrastan liikuntaa, kuntoilua, paritanssia, harrastajateatteria ja luonnossa liikkumista ja käyn mielelläni kulttuuritapahtumissa. 
Lisäksi toimin ajoittain tarpeen mukaan lasten parissa avustaen mm. sporttikummina SPR:ssä, yksinhuoltajien tukena Pienperheyhdistyksessä ja peruskoulussa. 


Asun tällä hetkellä Myyrmäessä, mutta olen asunut monilla alueilla myös Helsingissä ja Espoossa. Pääkaupunkiseutu on hyvin tuttu kymmeniä vuosia jatkuneiden maanpuolustustehtävien kautta. Olen reservin kapteeni ja aktiivisesti mukana Helsingin puolustamisessa.  

Markku Piironen

Hallituksen jäsen

Create a website or blog at WordPress.com

Up ↑

%d bloggers like this: