“Olen lähtenyt Helsingin Kokoomukseen mukaan vuonna 2012, jolloin osallistuin Sauli Niinistön vaalikampanjaan.
Kuntavaalikampanjassa 2012 tutustuin Hesekin toimintaan ja vaikutuin siitä määrätietoisesta kampanjatyöstä, jota ehdokkaiden eteen tehtiin.
Olin Helsingissä kuntavaaleissa ehdokkaana 2017 mutta ensimmäisellä yrittämällä saamani äänimäärä ei yltänyt valtuustoon asti. Pääsin kuitenkin mukaan vaikuttamaan Helsingin poliisin neuvottelukuntaan sen varsinaisena jäsenenä.
Helsinkiläisenä haluan olla mukana rakentamassa maailman toimivinta kaupunkia, jossa jokainen voi tuntea olonsa turvalliseksi asua, opiskella, tehdä mieleistään työtä ja kouluttaa lapsensa sekä nauttia ansaitsemastaan vanhuudesta.”
Marika Lahti
sihteeri
mkatriina@gmail.com